torstai 12. maaliskuuta 2015

”Mistä leikkaisit?” Leikkaisin leikkaamismantran toitottamisesta.



Leikkaamisesta puhumiselle on kasvanut vuosien toiston saatossa niin korkeat puujalat, ettei itse pääasiaa eli talouden kuntoon saattamista edes näy.  Nyt vertaillaan, kenellä on rehellisin leikkauslista ja nauretaan niille höynähtäneille, joilla on muut keinot mielessä. Jopa Ylen vaaligalleriavideoissa yhtenä kyselykärkenä toimii: ”mistä leikkaisit?” Näinkö perusteellisesti meidät on kyllästetty tällä ajatuksella?

Rehellisimmätkään leikkauslistat eivät tunnu näkevän nenäänsä pidemmälle. Henkseleitä paukutellaan mitä mielenkiintoisimpien pikavippiviritelmien äärellä. Rakenteelliset uudistukset, joissa rahaa tulee nyt, mutta sitä myös menee korkojen kanssa tulevaisuudessa, eivät ole taloutta rakentavia uudistuksia.

Kaikkiin ongelmia ennaltaehkäiseviin rakenteisiin tulee panostaa ja niistä ei missään tapauksessa kannata leikata, koska viimein ongelman syntyessä hintalappu voikin olla moninkertainen. Tästä hyvänä esimerkkinä on Imatran kaupungin päätös vähentää laitospaikkoja lastensuojelussa ja ohjata rahat ennaltaehkäisyyn. Tulokset puhuvat puolestaan: huostaanottoja tehtiin vähemmän ja hyvinvointia sekä säästöä syntyi. Samaa logiikkaa pitäisi myös miettiä näiden leikkauslistojen kanssa: terveydestä leikkaamalla teemme työkyvyttömiä ihmisiä, koulutuksesta leikkaamalla tuemme osaamattomuutta ja sen seurauksena matalampaa palkkatasoa, muiden tärkeiden palveluiden siirtämisellä yksityiselle puolelle annamme eduistasi kiinnostumattoman tahon sanella säännöt ja hinnat ja niin edelleen.

Yksityistämisellä ja julkisista palveluista leikkaamalla teemme palveluista luksustuotteita, joihin tavallisella kansalaisella ei kohta ole enää varaa. Tuloerot kasvavat ja ostovoima heikkenee. Tämä ei pitkällä aikavälillä paranna taloudellista tilannettamme.

Valtion velkataakka julkiseen talouteen nähden ei ole Suomessa mitenkään poskettoman huonossa kunnossa. Leikkauksien pohtimisen ohella pitää myös ajatella mahdollisuutta ottaa pelotta lisävelkaa, kun sille on tarve ja rakentava kohde. Huonoilla ja lyhytnäköisillä leikkauspäätöksillä pahimmillaan romutetaan maksukyky nykyisenkin valtionvelan kanssa. Näkemällä kauemmas ja ymmärtämällä nykyisten tekojemme vaikutuksia tulevaisuuteen voimme tehdä oikeasti rakentavia päätöksiä ja nostaa talouden ylöspäin.

Mitä minä tästä saan?

Parhaimmillaan saat toimivan valtion, tukiverkon itsellesi ja läheisillesi sekä sinun tulevaa eläkettäsi ja valtion velkaa pois maksamaan pystyvän koulutetun, hyvinvoivan ja työkykyisen kansan. Leikataan siis mieluummin ne aiemmin mainitut puujalat.


Rovaniemen Sos. dem. opiskelijat ja nuoret ROSO ry

tiistai 11. marraskuuta 2014

ROSOn Jouni Kauramaa ehdolle SONKin liittohallitukseen

Rovaniemen sosialidemokraattiset opiskelijat ja nuoret – ROSO ry esittää suurella ilolla Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry:n liittohallitukseen taiteiden ylioppilas Jouni Kauramaata.

Kauramaa on toiminut opiskelupaikkakunnallaan Rovaniemellä pitkään opiskelijapolitiikassa. Aikaisemmin Kauramaa on toiminut mm. edustajiston jäsenenä Lapin yliopiston ylioppilaskunnassa (LYY), ROSO ry:n varapuheenjohtajana, taloudenhoitajana ja aktiivisena jäsenenä.

”Jouni lähti ensimmäisenä opiskeluvuotenaan ehdolle edustajistovaaleihin Punapippurin listalle ja nousi loistavalla äänisaaliillaan LYY:n edustajistoon. SONKissa on käyttöä Jounin ennakkoluulottomalle ja rohkealle asenteelle", ROSOn puheenjohtaja Hannu Mällinen linjaa.

Kuvataidekasvatusta Lapin yliopistossa opiskeleva Kauramaa on opiskelujensa aikana päässyt näkemään pienen korkeakoulupaikkakunnan tuomat haasteet osastoissa tehtävälle työlle. Tämän kokemuksen hän haluaisi tuoda mukanaan SONKin liittohallitukseen.


”Liittohallitus kaipaa näkökulmia ympäri maata erinäköisistä ja -kokoisista opiskelijapaikkakunnista. Itse tuon ajatuksia pohjoisimmasta yliopistokaupungista, Rovaniemeltä – tietenkään unohtamatta omia sosialidemokraattisia arvojani. Olen lähikuukausina palannut vuoden mittaisesta opiskelijavaihdosta Japanista ja sillä on ollut suuri vaikutus omiin näkemyksiini. Etäisyys Suomeen ja hyvin erilainen ympäristö on vahvistanut ajatuksiani siitä, millaisista asioista tulee pitää kiinni suomalaisessa opiskelijapolitiikassa, sekä täsmentänyt visiota sen tulevaisuudesta. SONKissa on loistava aatemaailma, toimivia periaatteita ja tämän liikkeen kanssa on hyvä lähteä eteenpäin”, Kauramaa pohtii.

Lisätietoja:
ROSOn puheenjohtaja Hannu Mällinen, hmalline@ulapland.fi, 040-5532135
Jouni Kauramaa, etunimi.sukunimi@gmail.com, 050-4383344


lauantai 18. lokakuuta 2014

Uusien ja vanhojen ilta

21.10. Uusien ilta eli epävirallisen viralliset illanistujaiset LYY:n saunalla. Mukana SONKn pääsihteeri Noora Luukka Helsingistä. 
 
Nyt on oiva tilaisuus tulla kyselemään tyhmiä tai vain hengailemaan meidän kanssa!

Osoite: Hallituskatu 20 D, ylin kerros. 

Tervetuloa mukaan!

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kevätpäivät

Tervetuloa ROSOn perinteisille Kevätpäiville 2.-4.5. Muonion Utkujärvelle!

Kevätpäivillä on ohjelmassa mm. alustuksia alueen kehittämisestä ja elinkeinojen yhteensovittamisesta. Lisäksi puhutaan ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä ja PAMin aluevastaava kertoo ammattiliittoasioista. Unohtamatta kuitenkaan ulkoilua, saunomista, hyvää ruokaa ja rentoa yhdessäoloa.

Hinta viikonlopulle on vaivaiset 25 euroa sisältäen majoituksen, ruuat sekä matkakulut Pohjois-Suomesta.

Ilmoittaudu viimeistään maanantaina 28.4. Hannulle
hannu.mallinen(at)pp.inet.fi / 040 553 2135

Alustava ohjelma:
Pe 2.5.
n. 16.00-19.00 Saapuminen Utkujärvelle
Majoittuminen
Tervetuliaissanat ja viikonlopun ohjelma
Sauna ja iltapala

La 3.5.
09:00 Aamupala
10:00 PSDN Piirihallituksen kokous
Poliittinen tilannekatsaus
Keskustelua
12:00 Lounas
13:00 Ammattiliittona Lapissa - PAM:n toimitsija Elisa Penders
14:00 Muonion metsäsopu – Näkökulmia elinkeinojen yhteensovittamiseen I
Keskustelua
17:00 Ulkoilua (lumikenkäily, laskettelu, hiihto, pilkkiminen)
21:00 Iltapala ja sauna

Su 4.5.
09:00 Aamupala
10:00 Muonion metsäsopu – Näkökulmia elinkeinojen yhteensovittamiseen II
Keskustelua: Koontia viikonlopun puheenvuoroista
13:00 Lounas
Loppusiivous ja lähtövalmistelut
15:00 Lähtö Utkujärveltä
15:30 Optio ulkoiluun Pallastunturilla

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Toverikaljat with Nasima Razmyar

Tule keskustelemaan EU-vaaliehdokas Nasima Razmyarin kanssa la 5.4. klo 18 Pub Uittoon!

Tule esittämään tiukkaakin tiukempia kysymyksiä tai vain kuuntelemaan!

Osallistuminen ei edellytä jäsenyyttä vaan tilaisuus on täysin avoin. Kaverin saa ottaa mukaan.

Ja tietysti saa juoda sitä mistä itse tykkää - kaakaota, teetä, kahvia taikka sidukkaa!

Nasima kotisivut: http://nasima.fi/


Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/422240651246289/ 

Nasima muu ohjelma:
Sunnuntai 6.4.
Kemijärvellä Yukigassen-lumisotatapahtumassa

Maanantai 7.4.
Eläkeläistila Potkurin Tervas-Salissa 10.30-12. Kahvitarjoilu.
Toritapahtuma klo 14-17 Lordin Aukiolla. Jaossa rieskaa, ilmapalloja ja Nasima-lehtiä.

Lordin Aukion tapahtumaan ilmoittautua talkoolaiseksi: mariariitta.mallinen(at)gmail.com / 040 849 5532

Tervetuloa mukaan ja osallistumaan!
 
Lisätietoa: Maria-Riitta Mällinen
Puh. 040 849 5532 / mariariitta.mallinen(at)gmail.com


lauantai 8. maaliskuuta 2014

Menestys kuuluu myös naisille

Kirjoitus on julkaistu Uudessa Rovaniemessä ja Lapin Kansassa sekä jaettu kortin takapuolella 
 

Vaikka tasa-arvon saralla on tapahtunut monia kehitysaskelia, miehiä ja naisia kohdellaan eriarvoisesti monilla elämän aloilla. Ajatellaan, että naiseus on kuin rotu, jonka edustajat ovat melko homogeenisiä. Todellisuudessa jokaisessa ihmisessä on maskuliinisia ja feminiinisiä piirteitä. Kulttuurisesti tulisi pyrkiä kohti yhteiskuntaa, jossa kaikki tavat olla miehiä ja naisia ovat hyväksyttyjä. Ihmiset tulisi nähdä pikemminkin persoonina kuin sukupuolensa edustajina, sekä työpaikalla, koulussa, vanhempina, että julkisissa palveluissa.

Työmaailmassa naiseutta pidetään usein haitallisena, pelätään perheestä aiheutuvaa haittaa mm. vanhempainkustannusten tai poissaolojen muodossa. Jälleen naiset leimataan kodinhoitajiksi, joille lapset ovat tärkeämpi osa elämää kuin miehille. Kuitenkin joka viides 40-vuotias nainen on lapseton, ja lapsiperheissäkin on varmasti naisia, jotka keskittyvät miehiä enemmän uraansa tai ainakin haluaisivat tasa-arvoisempaan uratilanteeseen miesten kanssa.

Vanhempainkustannukset onkin jaettava tasa-arvoisesti, ja miestenkin on osallistuttava lapsien hoivaan. Sekä työnantajien että yhteiskunnan on nähtävä ihmiset persoonina, ei vain sukupuoltensa edustajina. Feminismin vihollinen ei ole mies vaan seksismi.

Tänään jaetaan 200 naiselle suklaasuukko ja naistenpäivä-kortti Rinteenkulmassa klo 12 alkaen.

Hyvää naistenpäivää!

Toivottaa, 
Rovaniemen Sos.dem. opiskelijat ja nuoret ROSO
Lapin Sos.dem. naispiiri ry 

 

torstai 6. maaliskuuta 2014

"Lapin punaiset hanget" Wiljamissa

Lausuntataiteilija Topi Mikkola saapuu Rovaniemelle huhtikuussa. Hänen esityksensä "Lapin punaiset hanget" perustuu Rosa Liksomin tekstiin. Monologi kuvaa kirjailijan viimeisen illan, jossa hän käy läpi vaiherikasta elämäänsä, josta ei draamaa ja dramatiikkaa puutu.

Esitys on Wiljamissa 13.4.2014 klo 14. Liput 15 €, eläkeläiset, opiskelijat ja työttömät 12 €. Lippuja saa ennakolta Iiris Satamo p.044-974 3465 ja Elli Laajala 040-592 2308, sekä tuntia ennen ovelta.